Mielestäni kaikista eniten tunteita herättävä tilanne on, kun Anna kohtaa karanneen isoveljensä mielenosoituksessa. Joonan on tarkoitus tehdä itsemurha sytyttämällä itsensä tuleen Yhdysvaltain suurlähetystyön edessä väkijoukon keskellä.

Anna ja Ian (Annan miesystävä) osallistuvat mielenosoitukseen, joka koskee Irakin sotaa. He kävelevät Rautatientorilta Yhdysvaltain suurlähetystyön eteen, jossa Anna näkee froteiseen kylpytakkiin pukeutuneen miehen, jolla on jalassaan sairaalasta hankitut tohvelit. Heidän kohdatessaan Joona käskee Annaa piilottamaan hänet, sillä on karannut mielisairaalasta. Vasta nähdessään Joonan, Anna tajuaa kuinka huonossa kunnossa Joona oikeasti on. Hän on laihtunut, kylmissään, pupillit ovat sameat ja elämäänkyllästyneet sekä viiksissä roikkuu jugurttipisaroita. Anna lähtee viemään Joonaa kotiinsa, josta poliisit myöhemmin noutavat hänet.

Kohtauksen tunnelma on käsin kosketeltavissa. Esille nousee ikään kuin takaisinmaksun aika. Heikommasta pikkusiskosta kasvaa hetkessä aikuinen, joka ottaa vastuun haavoittuvasta isoveljestään. Pikkusiskon on aika auttaa isoveljeään, joka toimi hänelle esikuvana kauan sitten.