Rikkonainen elämä näkyy selkeästi päähenkilön Annan arvoissa. Annan ollessa 5-vuotias, hän arvostaa isäänsä, äitiään, mutta ennen kaikkea Joonaa. Joona on hänelle kuin esikuva, jonka olkapäähän on hyvä tukeutua. Joonassa on kuitenkin pimeä puolensa ja häntä ei koskaan voi ymmärtää.

Annan kasvaessa kuva täydellisestä perhe-elämästä hälvenee. Hän huomaa, etteivät äiti ja isä olleetkaan moitteettomia ihmisiä, jotka hoitaisivat kaiken niin kuin supersankarit. Oikeastaan he ovat todella haavoittuvaisia, ja pyrkivät kasvattamaan lapsiansa.

Annan arvostus Joonaa kohtaan järkkyy, kun hän huomaa isoveljensä mielenterveyden ailahtelevan. Raivopuuskaukset johtavat psykoosiin, ja Annan on muututtava heikosta pikkusiskosta huolehtivaksi ja vahvaksi sirpaleidenkerääjäksi. ”Ei, en todellakaan välitä Joonasta. Tunnen jotain aivan muuta. Siinä ei ole mitään lämmintä ja kivaa. Tunnen häntä kohtaan enemmän kuin ketään muuta ihmistä kohtaan koko maailmassa. Toivon, että hän lakkaisi olemasta, eikä minun koskaan tarvitsisi muistaa hänestä mitään.”

Annan arvot huomaa romaanista selkeästi. Hän arvostaisi suuresti tervettä isoveljeä, rakastavia vanhempia sekä tunnetta, ettei jatkuvasti tarvitsisi pelätä muiden ihmisten puolesta.