”Nyt on yö ja taivutan pääni käsiin samalla tavalla kuin aina unettomina öinä. Odotan kipua. Jostain tunkeutuu ajatus: entä jos se ei tule? Jos se ei tulisikaan tänä yönä.”
Veljesi Joona
Tekijä: sjk00
Romaanin aiheena on lapsuus ja siihen liittyvät kipeät muistot. Kirjassa siis muistellaan jälkeen päin lapsuutta ja sen vaikutusta nykyhetkeen. Teoksessa käsitellään monen eri henkilön lapsuutta, Ianin lapsuutta New Yorkissa, Joonan lapsuutta Helsingissä sekä Annan lapsuutta tämän kaiken keskellä. Romaanissa käydään läpi näiden historiaa ja esiin nousevat edellisten sukupolvien kokemat sodat, mielenterveydelliset ongelmat, miten herkkä ihmismieli oikeasti on sekä, kuinka on olemassa arpia, joita edes aika ei peitä.
Teoksen keskeinen ajatus eli teema nousi esille vahvasti. Edellisten sukupolvien ongelmat kantautuvat nykyhetkeen ja tuottavat hankaluuksia kaikille, jotka sotkeutuvat vähänkään niihin. Kuinka hankala lapsuus voi merkitä risaista loppuelämää, jos ei ole tarpeeksi vahva karttamaan sitä. Kaikella on siis vaikutuksensa kaikkeen. On tärkeää löytää oma paikkansa maailmassa ja oppia hyväksymään tosiasiat, oli se sitten vaikeaa tai helppoa.
Romaanin miljöö vaihtelee romaanissa paljon. Tapahtumapaikka riippuu oikeastaan aika paljon siitä, kenen elämää Anna pohtii istuessaan Helsingin kahvilassa. Tapahtumat, jotka liittyvät Joonaan sijoittuvat pääosin Annan ja Joonan lapsuuskotiin sekä mielisairaalaan. Kun mietitään Ianin lapsuutta, tapahtumapaikat ovat Yhdysvallat, tarkemmin New York. Pääosin voisi kuitenkin sanoa, että romaanin miljöö on Helsinki ja sen lähiympäristöt.
Ajallisesti tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan, ehkä 2000-luvun alkupuolelle. Tapahtuma-aika on helposti pääteltävissä muun muassa viittauksista New Yorkin WTC-iskuun sekä Irakin sotaan.
Tapahtuma-ajalla ja -paikalla on vahva merkitys kirjan tapahtumiin. Joona ja Anna tapaavat Irakin sotaa koskevassa mielenosoituksessa, jossa juoni saa uuden käänteen. Oikeastaan voisi sanoa, että terroristi-iskut, maailman rauhaton tilanne sekä rikkinäiset perhetaustat ovat koko teoksen perusta. Romaani keskittyy näiden tapahtumien seurauksiin tavallisen ihmisen arjessa.
Mielestäni kaikista eniten tunteita herättävä tilanne on, kun Anna kohtaa karanneen isoveljensä mielenosoituksessa. Joonan on tarkoitus tehdä itsemurha sytyttämällä itsensä tuleen Yhdysvaltain suurlähetystyön edessä väkijoukon keskellä.
Anna ja Ian (Annan miesystävä) osallistuvat mielenosoitukseen, joka koskee Irakin sotaa. He kävelevät Rautatientorilta Yhdysvaltain suurlähetystyön eteen, jossa Anna näkee froteiseen kylpytakkiin pukeutuneen miehen, jolla on jalassaan sairaalasta hankitut tohvelit. Heidän kohdatessaan Joona käskee Annaa piilottamaan hänet, sillä on karannut mielisairaalasta. Vasta nähdessään Joonan, Anna tajuaa kuinka huonossa kunnossa Joona oikeasti on. Hän on laihtunut, kylmissään, pupillit ovat sameat ja elämäänkyllästyneet sekä viiksissä roikkuu jugurttipisaroita. Anna lähtee viemään Joonaa kotiinsa, josta poliisit myöhemmin noutavat hänet.
Kohtauksen tunnelma on käsin kosketeltavissa. Esille nousee ikään kuin takaisinmaksun aika. Heikommasta pikkusiskosta kasvaa hetkessä aikuinen, joka ottaa vastuun haavoittuvasta isoveljestään. Pikkusiskon on aika auttaa isoveljeään, joka toimi hänelle esikuvana kauan sitten.
Romaani oli lukukokemukseltaan rikas kokemus, vaikka siinä onkin vain vähän päälle 150 sivua. Tapahtumat on sijoitettu niin, ettei koskaan tule ”kuollutta hetkeä”, jolloin juoni seisoisi paikallaan. Juoni oli loistavasti suunniteltu ja nappasi lukijan heti romaanin ääreen. Kirja on tyyliltään pohtiva ja saa ajatukset sekä tunteet heräämään.
Romaani keskittyy pääasiassa siihen, kuinka Anna kantaa syyllisyyttä sairastuneesta veljestään ja muista läheisistään. Henkilöhahmot sopivat hyvin nykymaailmaan ja lukukokemuksena teos oli realistinen. Kirja ei ehkä sovellu nuorimmille lukijoille, sen rankan sisällön vuoksi. Teos vaatii lisäksi keskittymistä, eikä siksi ole helppolukuisin.
Romaanista nousee myös esille se, kuinka seuraavat sukupolvet kantavat mukanaan edellisten sukupolvien ongelmia ja vaikeuksia. Kirja on pääosin teemaltaan kielteinen, mutta joissakin kohdissa mukaan tulee myös auringonpaistetta ja onnen kyyneleitä.
Kokonaisuudessaan teos oli mukaansatempaava, syvällinen ja herkkä. Henkilöitä ei kuvattu pelkästään ulkoisesti, vaan heidät oppi tuntemaan luonteeltaan ja jopa ajatuksiltaan.
Jos päähenkilön eli Annan luonnetta pitäisi kuvailla yhdellä adjektiivilla, olisi se varmasti vahva. Anna on luonteeltaan älyttömän vahva ja toiveikas. Vaikka romaaniin on upotettu tuskaa ja surua, rivien välistä pystyy kuitenkin lukemaan uskon ja toivon paremmasta ja siitä kuinka asiat järjestyvät.
Anna pyrkii ajattelemaan ja toimimaan muiden parhaaksi. Hänen miesystävänsä omaa vaikean lapsuuden, johon sekoittuvat Vietnamin sodasta kärsinyt isä sekä narkomaani äiti. Anna siis tuntee velvollisuutta pitää miesystävänsä mielenterveyttä yllä. Hän pyrkii myös auttamaan veljeään mielisairaalassa vasten tahtoaan.
On uskomatonta, kuinka joku ihminen pystyy tähän kaikkeen ilman, ettei oma mielenterveys kärsi. Totta kai raja tulee jossain vaiheessa vastaan. On kuitenkin ihailtavaa, miten joku pystyy hallitsemaan tätä kaikkea. Tällaisen taidon haluaisin itsekin oppia. Eli kun hankaluuksia tulee, niistä pitää oppia selviämään rauhallisin mielin, eikä heti ajatella pahinta.
Rikkonainen elämä näkyy selkeästi päähenkilön Annan arvoissa. Annan ollessa 5-vuotias, hän arvostaa isäänsä, äitiään, mutta ennen kaikkea Joonaa. Joona on hänelle kuin esikuva, jonka olkapäähän on hyvä tukeutua. Joonassa on kuitenkin pimeä puolensa ja häntä ei koskaan voi ymmärtää.
Annan kasvaessa kuva täydellisestä perhe-elämästä hälvenee. Hän huomaa, etteivät äiti ja isä olleetkaan moitteettomia ihmisiä, jotka hoitaisivat kaiken niin kuin supersankarit. Oikeastaan he ovat todella haavoittuvaisia, ja pyrkivät kasvattamaan lapsiansa.
Annan arvostus Joonaa kohtaan järkkyy, kun hän huomaa isoveljensä mielenterveyden ailahtelevan. Raivopuuskaukset johtavat psykoosiin, ja Annan on muututtava heikosta pikkusiskosta huolehtivaksi ja vahvaksi sirpaleidenkerääjäksi. ”Ei, en todellakaan välitä Joonasta. Tunnen jotain aivan muuta. Siinä ei ole mitään lämmintä ja kivaa. Tunnen häntä kohtaan enemmän kuin ketään muuta ihmistä kohtaan koko maailmassa. Toivon, että hän lakkaisi olemasta, eikä minun koskaan tarvitsisi muistaa hänestä mitään.”
Annan arvot huomaa romaanista selkeästi. Hän arvostaisi suuresti tervettä isoveljeä, rakastavia vanhempia sekä tunnetta, ettei jatkuvasti tarvitsisi pelätä muiden ihmisten puolesta.
Elina Hirvosen kirjoittama romaani, Että hän muistaisi saman , on Hirvosen esikoisromaani. Romaani on julkaistu vuonna 2005 ja sen kustantaja on WSOY. Romaani on myös ollut Finlandia-ehdokkaana vuonna 2005.
Romaanin juoni on yksinkertainen, mutta mielenkiintoinen. Romaani on yhden päivän romaani, jossa minäkertoja pohtii elämänsä merkitystä, kahden perheen välistä elämää sekä muistelee rikkonaista lapsuuttaan väkivaltaisessa perheympäristössä.
Kirjan kannen kuvitus on mielestäni sovitettu hyvin itse romaanin teemaan. Haaleat värit luovat haikeutta ja tietynlaista haavoittunutta tunnelmaa. Kannen lapsen kaukainen katse kuvastaa loistavasti romaani pohdiskelevuutta.
Tervetuloa lukemaan minun tulkintani romaanista Että hän muistaisi saman!